Hoplaa

Tervehdys ihmiset!

Blogin päivittelystä on tullut otettu jokunen viikko lomaa... ettei olisi aika lähelle tasan kaksi vuotta siitä kun viimeksi jotain tänne uskalsin laittaa!

Kevättä lähestyy hiljalleen ja bonsai jutut rupeavat olemaan yhä enemmän ajankohtaisia. Minulla on yllättävän paljon tiedossa bonsai touhuilua tänä keväänä, joten ruvetaan nyt jo lämmittelemään ja muistelemaan miten tätä blogia oikein käytettiin, niin saadaan vähän raporttia kaiken kansan nähtäväksi.

Valitettavasti sisäpuiden osalta minun bonsai asiat on melko surullisella mallilla, nimittäin yhden ainutta virallista sisäpuuta ei minulta löydy. Muutenkin näiden kahden viimeisen vuoden aikana on näiden "semi talvehtijoiden" eli minun tapauksessa kiinanjalavien määräkin laskenut kolmeen. Joten näin vuoden ensimmäinen päivitys koskee vanhaa tuttua kiinanjalavaa, mikä on jo niin väsyttävän moneen kertaan jo nähty täälläkin.

Aloitellaan vähän muistelulla. Kyseinen puu, eli kiinanjalava (Ulmus parvifolia) hankittu Vantaan viherpajasta 2008 ellen väärin muista. Puu pyöräytetty melkein heti vähän semi-cascade suuntaan ja samoilla linjoilla ollaan yhä edelleen.
Yleisesti puun kehityksestä voisin sanoa, että hiukan hölmösti olen kiinanjalaviani kaikkia kohdellut. Talven tullen olen aina "antanut" puille vähän liikaa pakkasta, mikä tietysti on johtanut ohuemman oksiston kuolemiseen. Eli puu voisi olla huomattavasti pidemmälle viety jos olisi hölmöilyn vähemmälle.

2010 kesällä puusta rupesi vähän kasvupotku katoamaan, tästä johtuen näin parhaaksi antaa puulle välivuoden 2011, jonka se vietti mukavasti maassa kasvaen ja kasvu oli koko kesän todella vahvaa. Nyt puu on istutettu bonsai-ruukkuun ja tulevana kasvukautena olisi tarkoitus keskittyä hienon oksiston rakentamiseen, jonka edellisinä vuosina, kuten sanoin, olen onnistunut hienosti tapattamaan pakkasilla!





Kommentit